Tallaisen matkan varjopuolia on se kaikki kurjuus, mita valilla ymparillaan nakee. Jakartassa oli kerjaavia naisia pienet vauvat sylissa. Samoin lapsia oli lahetetty kerjuulle. Lasten kohdalla on ehka helppo ajatella, etta olisivat koulussa eivatka kadulla kerjaamassa... Mutta koulu ei taida olla kaikille mahdollista taalla pain maailmaa.
Jostain syysta eniten pahalle tuntuu kuitenkin nahda huonokuntoisia elaimia. Taalla on paljon kissoja ja ne ovat aika surkeassa jamassa. Sanurin hotellin ravintolassa paivysti joka aamu kissaemo pentunsa kanssa. Emon toinen silma oli aivan hirvean nakoinen, kaytannossa se oli yksisilmainen. Pentu oli langanlaiha ja silla oli pyorea matovatsa. Mita siina voi tehda? Muuta kuin antaa kissanpennulle aina aamiaisen jalkeen yli jaaneen voinapin, etta se jaksaisi edes seuraavaan paivaan saakka. Vai onko se tarkoituskaan, tieda sita.
Tanaan kun ajettiin bussilla ympariinsa, niin silmiin osui Bali dog shelter. Paassa syttyi heti lamppu! Jos joskus olisi aikaa hieman pidemmalle reissulle, niin minahan voisin yhdistaa hyodyn ja huvin. Vahan reissausta ensin ja sitten hommiin koirakotiin. Kylla mina siihen pystyisin! Kuukauden paivat vaikkapa toita siella, niin ehka voisin auttaa muutamaa koirapoloista.
Tanaan saavuttiin myos tanne Gili Trawanganille. Taalla ei ole mitaan moottoriajoneuvoja, ainostaan ponirattaita. Miltahan ne ponit nayttavat huomenna paivanvalossa, en uskalla edes ajatella... Ainakin osa niista nayttaa kuljettavan turisteja pitkalle iltaan saakka.
.Riikkis
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti